Vain yksi yritys

IT-ihmisen silmiin uusien asioiden tuleva tulva on mielettömän suuri. On gadgettia, ohjelmaa, verkkosivustoa, mitä mihinkin ja vähintään joka lähtöön. Silmissäni kaksi eri palvelua ovat päässeet uudestaan parrasvaloihin. Kirjastot, jotka tekivät loistavan comebackin. En muistanutkaan, kuinka hienoa on, kun löytyy suuri valikoima kirjallisuutta, musiikkia, elokuvia, lehtiä ja muuta kulutuskulttuuria, jota ei välttämättä muuten tulisi hankittua tai luettua. Musiikkiin liittyen kirjoitin Spotifystä artikelissa Rajattomasti kaikkea, ja siis omistan Spotify Unlimitedin, joka tyydyttää suurimman osan niistä tarpeista.

Elokuvien suhteen koin positiivisen yllätyksen. Uudenkarheita DVD- ja BluRay-levyjä löytyy myös kirjaston valikoimista. Mainion HelMet-palvelun avulla voi tilata itseä kiinnostavaa materiaalia lähikirjastoon mielin määrin. Yli 18 vuotiailta peritään 50 sentin varausmaksu, joka mielestäni on halpa, alaikäiset eivät maksa mitään.

Toinen silmiini osunut laite on tullut juuri kirjaston kautta. Sony PRS-600, e-kirjojen lukulaite, jonka tarkoitus on siis olla pieni, ohuen paperinipun paksuinen laite, josta on miellyttävää lukea e-kirjoja. Mutta toisin kävi. Akku on kulunut, se ei ole yllätys, mutta siitä ei riitä edes käynnistyksen ajaksi. Heikko suoritus. Vielä surullisempaa on säälittävä yhteensopivuus Macin kanssa. Asensin ohjelmia usean kuukauden edestä, mutta vieläkään en saa edes siirrettyä e-kirjaa laitteeseen. Pitkään sain taistella, jotta se edes näkyisi järjestelmässä. Mutta kun ei, niin ei. Onneksi en laitteesta mitään maksanut.

Huomasin itsekin asenteessani aika lyhytkestoisen kiinnostuksen. Tuotteen tai palvelun tulee vakuuttaa minut, kriittisen kuluttajan, mahdollisimman nopeasti. Käytettävyys pitäisi olla huipussaan, vastata tarpeitani ja jaksaa innostaa palaamaan ääreensä vielä pitkänkin ajan kuluttua. Ei ole helppo tehtävä, myönnettäkööt. Mutta ei myöskään mahdoton.

Ihmiset ovat hitaita eläimiä sopeutumaan. Jos jokin muuttuu, joku itkee. Jos tulee uusia ominaisuuksia, esimerkiksi yhteisöpalveluihin, joku itkee. Ilonpilaajia löytyy siis joka paikasta, mutta mitä niille tulisi tehdä? Yleensä kritiikissä on jokin perä. Minun e-reader tapauksessani se oli käytettävyys, tai oikeastaan käyttämättömyys. Jollei mitään maksanut laite pysty vakuuttamaan minulle olevansa tarpeellinen muutamassa tunnissa, on se ikkuna sulkeutunut. Jos tulevaisuudessa näen jossain vastaavan laitteen, en usko tutkivani sitä sen enempää, vaan tulee mieleeni muistikuva huonosti toimivasta laitteesta.

Ei ole helppoa vakuuttaa kaikkimullehetinyt-sukupolvea.